Hei!
Olen Elisa Vaaramaa (vm. 1990) ja asun perheeni kanssa Pirkanmaalla, Punkalaitumella. Elämääni kuuluu vahvasti koiraharrastus sekä kasvatus (Kennel Grimrock) mutta pihasta löytyy myös muutama shetlanninponi.
Valokuvaus on ollut minulle pienestä tytöstä lähtien rakas harrastus. Kuvauskohteena on ollut lähinnä koirat ja hevoset. Ensimmäisissä hevostapahtumissa kävin kuvaamassa 2007 ja siitä lähtien valokuvaaminen on kuulunut elämääni vahvasti.
Tapahtumakuvausta olin tehnyt jo tätäkin ennen mutta vuonna 2017 valokuvaus nytkähti kohdallani uudelle levelille. Tutustuin muihin kuvaajiin, joiden kanssa pääsin ammentamaan oppia ja uusia näkökulmia kuvauksissa. Minulle ei enään riittänyt kuvata kivoja hevosia ja poneja, vaan halusin ottaa niistä todella edustavia kuvia tapahtumissa, joka näkyi erityisesti näyttelyissä - kehäkuvat jäivät vähemmälle ja nyt lähdettiin erikseen kysymään hevosia kuvattavaksi. Hevonen asetellaan sen rakenteeseen edustavimpaan asentoon, niin hyvin kuin se on mahdollista. Tämä oli tutkimusmatka kuvauksen ja hevosten rakenteeseen perehtymiseen. Minulle onkin ollut lähellä sydäntä juuri näyttelyt ja niiden kuvaaminen. Myös liikekuvien ottamiseen paneuduttiin nyt tarkemmin.
Vuonna 2021 ajatus kuvaamisesta hieman "vakavammin" ja ajatuksen kanssa kantoi niin pitkälle, että joulukuussa 2021 hankin käsisalaman, softboxin, valkoisen sateenvarjon ja siitä se ajatus sitten lähti. Seuraava mitä haluan oppia ja ymmärtää, eli studiokuvaus ja salaman käyttö. Meillä oli sopivasti 12kpl koiranpentuja, joista oli tarkoitus ottaa potrettikuvat ennen uusiin koteihin lähtöä, joten pääsi kivasti kokeilemaan ja hakemaan tuntumaa. Vuosi 2022 on tarkoitus kuvata mahdollisimman paljon, kouluttautua ja oppia lisää mutta mikä parasta - vihdoin ymmärsin mitä todella tässä elämässä haluan tehdä ja kehittää itseäni; valokuvaaminen.
